Tervetuloa Täimaahan!

Muutama päivä sitten vierailin järjestöni toimistossa, joka sijaitsee Kalanki-kaupunginosassa. Toimiston yhteydessä on myös hostelli, jossa majoittuvat juuri saapuneet tai lähtöä tekevät vapaaehtoiset. Tapasin siellä yhdysvaltalaisen juuri eläkkeelle siirtyneen naisen, joka päätti kokeilla vapaaehtoistyötä ja tuli Nepaliin. Vietettyään täällä vajaa kaksi viikkoa hän varasi lennot takaisin Yhdysvaltoihin ja itki puhelimessa aviomiehelleen, ettei enää kestä. Kysyin häneltä, eikö häntä kaduttaisi jälkeenpäin, jos hän luovuttaisi nyt.  Hänen piti viettää täällä kuusi viikkoa, mikä tuntui hänestä ikuisuudelta, mutta minusta taas piece of cake -ajalta.

Tässä sitä oltiin, juuri eläkkeelle siirtynyt sosiaalityöntekijä lähti parantamaan maailmaa ja luovutti viikon jälkeen. Hän valitti kaikesta: nepalilaisten ihmisten elämäntavasta, hygieniasta, liikenteestä, sängyistä, lattiamatoista… Tuntuu, että me nuoremmat vapaaehtoiset sopeudumme huomattavasti paremmin uusiin olosuhteisiin. Hyväksymme, että matot täällä ovat likaisemmat kuin tiet kotimaissamme ja pistämme toisemme nuolemaan ne totuus vai tehtävä -pelissä. Hyväksymme, että paikallinen täikanta löysi uuden väliaikaisen kodin meidän päissämme. Aina tilaisuuden tullen pengomme toistemme hiuksia ja huudamme: ”Yesss, I found one!”

Joessa sitä peseytyy niin lehmä kuin ihminen!

Hyväksymme myös, ettei täällä ole kunnollista jätteenkierrätysjärjestelmää, vesijärjestelmää, eikä kunnon teitä.  Toimivaa verotusjärjestelmääkään täällä ei taida olla. Jos sellainen on olemassa, se on täysin korruptoitunut, joten siitä ei taida olla hirveästi hyötyä. Nepalissa ei myöskään ole perustuslakia.

Joihinkin asioihin vapaaehtoinen voi toki vaikuttaa, kuten nepalilaisten käsityksiin siitä, miten länsimaissa eletään. Voin esimerkiksi kertoa lapsillemme, ettei elämä lännessä ole sellainen, mitä 50 Centin musiikkivideot antavat ymmärtää. Voin selittää heille, että länsimaissa ihmiset tekevät kovasti töitä eivätkä poimi rahansa puista, niin kuin täällä usein ajatellaan.  Nepalilainen työpäivä alkaa klo 10 ja loppuu klo 16, samaan aikaan kun Suomessa palvelualan lauantaitkin ovat pitempiä.

"Toimiva" jätteenkierrätysjärjestelmä.

Mikä estää Nepalia kehittymästä? Monien paikallisten nuorten mielestä se on kastijärjestelmä. Maalla asuvat ihmiset ja vanhemmat sukupolvet kunnioittavat perinteitä eivätkä katso hyvällä esimerkiksi eri kastien välisiä avioliittoja. Tällaisia avioliittoja kuitenkin solmitaan yhä enemmän ja enemmän nuorten keskuudessa. Nepalilaisen kaverini täti meni naimisiin häntä alempana kastijärjestelmässä olevan miehen kanssa, eikä kaverini mummi suostu vieläkään syömään samassa keittiössä miehen kanssa. Kaikki mihin kaverini tädin aviomies koskee katsotaan saastuneeksi. Ja saastamisesta puheen ollen, myös kaikki, mihin nainen jolla on kuukautiset koskee, katsotaan saastuneeksi eikä naisilla ole kuukautisten aikana mitään asiaa keittiöön. Missä sitten on länsimaalaisen ihmisen paikka tässä kastijärjestelmässä? Me olemme pohjasakkia. Meillä on kuitenkin rahaa, joten yhtäkkiä useammat haluavatkin olla kaverimme.

Lopuksi haluan vielä kertoa, miten erosimme amerikkalaisen rouvan kanssa ja mihin tulokseen päädyimme väittelyssämme siitä, kannattaako ottaa jalat alleen saman tien jos elämä täällä ei vastaakaan odotuksia.  Itse olen sitä mieltä, että kaikkea ei tarvitse hyväksyä, mutta paikallisiin tapoihin on sopeuduttava. Pohtiessani tätä aloin raapia päätäni ja kun nainen kysyi mikä mua vaivaa vastasin, että rakkaat täini käyvät joskus levottomiksi aamuisin. Nainen katsoi minua kauhistuneena ja kun hänen puhetajunsa palasi hän karjaisi ”Sinulla on täitä?? Mikset ole sanonut mitään?? Nyt meille kaikille tulee täit!”

Paras tapa suojautua täiltä: pidä tukkasi lyhyeenä.

Nyt tuli minun vuoro paeta. Poistuin huoneesta mahdollisimman nopeasti, keräsin tavarani ja lähdin takaisin lastenkotiin. Täällä matot ovat likaisia, tytöt raapivat jatkuvasti päätään ja suihkussa käydään hyvällä tuurilla kerran viikossa, koska vettä ei ole. Se on meidän arkea.